Tutustu käytettävän suoja-aineen tuoteselostukseen, mihin se soveltuu ja on tarkoitettu.
Ennen varsinaista laukun käsittelyä, hoitoainetta voi testata esim. laukun pohjaan.
Nahkalaukkua ei kannata säilyttää suorassa auringon valossa, kuten ikkunan edessä. Auringonvalo voi haalistuttaa nahan väriä. Nahkalaukku on hyvä suojata myös sateelta mahdollisuuksien mukaan.
Värillisiä nahanhoitoaineita ei suositella laukuille. Huomioithan, että jotkin nahat voivat värittömänkin suojauksen seurauksena tummua (ja toisaalta taas vaalentua entiselleen).
Nahat, joissa "ehjä/sileä" pinta, esimerkiksi kiiltävät nahat
Ei suositella silikonia sisältäviä suoja-aineita
Paras lopputulos alkaa ennalta ehkäisevällä hoidolla, eli ennen laukun käyttöönottoa ensimmäinen käsittely ja uusintakäsittely käytön ja tarpeen mukaan 1-3 kertaa vuodessa.
Tuotteet jotka ovat öljy/rasva-seoksia sisältäen esim. mehiläisvahaa, kuten A. Eriksson mehiläisvahapohjainen balsami. Tällaiset vahat auttavat säilyttämään nahassa oikean kosteustasapainon ja pehmeyden, ja estävät pinnan halkeilua. Lisäksi ne suojaavat tuotetta sateelta, auringolta ja lialta.
A. Eriksson nahanhoitosuihke on helppo ja tehokas tapa suojata nahkapinnat, myös öljy- ja rasvatahroilta. Nahkasuojaspray muodostaa näkymättömän suojan likaa ja kastumista vastaan muuttamatta pinnan tuntua tai ulkonäköä.
Nahanpesuaineilla voi poistaa laukusta tahroja ym. roiskeita. Pesuainetta levitetään kostealla sienellä kevyesti ja se ei saa olla liian märkä. Nahan pitää antaa kuivua hyvin käsittelyn jälkeen, jonka jälkeen kannattaa lopuksi levittää pintaan vahaa/ balsamia.
Nahat, joissa "avoin" pinta, esimerkiksi nupukki
Näihin eivät yleensä sovellu pintanahoille tarkoitetut vaha-balsamit.
A. Eriksson nahanhoitosuihkesopii lähes kaikkiin nahkoihin, myös mokka/ nupukkinahkoihin. Suihke on helppo ja tehokas tapa suojata nahkapinnat, myös öljy- ja rasvatahroilta. Nahkasuojaspray muodostaa näkymättömän suojan likaa ja kastumista vastaan muuttamatta pinnan tuntua tai ulkonäköä.